Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Kuulumisia

Kuva
Muiden kiireiden ja myöskin netti-ongelmien vuoksi blogissa on ollut hiljaista.  Pentujen kasvua ja rakennekuvia päivittelen jokaisen omalle sivulle; Sola Adelle Nemo Atte ja lisäksi vielä kasvatit sivulle kootusti samaan taulukkoon kasvua; Kasvatit Välillä saatan toki päivitellä kasvua myös teksteissäni. Adelle tulee viikonlopuksi hoitoon, kun Meiju lähti toisen siskoni kanssa Turkuun. Toki huomenna minä suuntaan Ellen kanssa Pelloon kisoihin ja talkoilemaan. Huh, herätys aamulla klo 5 ja kuudelta pitäisi liikkua Rovaniemeä kohti. Onneksi Rovaniemeltä hyppään joko kaverin kyytiin tai kaveri hyppää mun kyytiin niin ei tarvi yksin ajella koko matkaa :) Carla voi todella paksusti, tänään sillä on astutuksesta 42 vuorokautta. Painoa on tullut lisää jo 1,5kg. Ellelle painoa tuli koko tiineyden aikana n. 2kg. Carlan liikkuminen on hidastunut aivan hirmuisesti ja en sitä enää ota hihnalenkeille (enkä myöskään pitkille tai juoksulenkeille) mukaan, irrallaan

Elle

Kuva
Ranuan koirakerhon vuoden 2014 agilitykoira oli Elle <3 Saatiin hieno kehys kuvalla ja kaiverruksilla.

Pentuja ja muuta

Kuva
Perjantaina pakkasin Ellen, Carlan ja Archardin autoon ja kurvailtiin Ouluun viikonlopuksi. Adelle ja Archard olivat riemuissaan kokoisistaan leikkikavereista ja Ellekin vaipuu välillä niin pennun tasolle! :D Ihana kun se osaa leikkiä niin hyvin. Välillä toki piti vain paimentaa pentuja ja kieltää niitä leikkimästä.  Carla on jättänyt aamuruokia (välillä myös iltaruokia) osittain syömättä ja syöminen toodella hidasta. Yleensä Carla syö kuppinsa tyhjäksi hetkellä, nyt hidas syöjä Ellekin on nopeampi kuin Carla! Carla on myös laiskistunut jo nyt aivan älyttömästi, sitä ei kiinnostais enää yhtään käydä lenkillä. Päällepäinkin kyllä näkee selvää pyöristymistä. Ensimmäisestä astutuksesta alkaa olemaan kohta neljä ja puoli viikkoa! Aika menee kuin siivillä. Pian Carla jo sitten muuttaakin muutamaksi kuukaudeksi takaisin Maikin luokse (Amor'jade kennel). Adelle oli kasvanut vähän liiankin paljon :D Saa nähdä millainen dinosaurus siitä tulee;  11vko 29cm ja 4,7kg. Raamikas nei

Agilitytreenit ja Atte (+Archard)

Kuva
Maanantaina käytiin Ellen kanssa agihallilla vähän treenailemassa. Pentukin pääsi taas mukaan! Oltiin varattu yhden toisen RKK:n jäsenen kanssa halli päällekkäin ja päädyttiin sitten treenaamaan yhdessä, tuleepa tauotettua kunnolla, kun vuorotellen tekee :) Hallilla on nykyään viikon sama rata (saa sitä toki muutella mutta pitää laittaa esteet sitten samoille paikoille). Mun mielestä aivan huippu juttu! Ei tarvitse enää miettiä päätä puhki mitä tekis ja miten saa siirreltyä kontaktiesteitä yksin (ei mitenkään). Säästää myös aikaa paljon kun ei tarvitse alkaa ensin rakentamaan rataa/tehtäviä mitä aikoo tehdä. Elle oli aivan innoissaan. Nyt se oli vielä onnellisempi kuin ensimmäisissä treeneissä tauon jälkeen :) Kun tultiin takaisin hallille päin lämmittelemästä alkoi se tapansa mukaan huitomaan etutassuillaan ja vetämään (ei yleensä vedä hihnassa)! Ilmeisesti oli kiire treenaamaan? Elle on aivan elämänsä kunnossa vaikka synnytyksestä on aikaa 2kk ja 2vko. Sillä on lenkeilläkin ih

A-pennut 10vko

Kuva
Kaikki ihanat kasvattieni omistajat mittasivat pennut tänään!  Lellukan Alkuräjähdyksen Aika "Sola": 28cm ja 3,5kg Lellukan Aava Unelma "Adelle": 27,5cm Lellukan Aito Aarre "Archard": 25cm ja 3,4kg Lellukan Aivan Villi "Atte": 25cm Meri tuli kaveriksi mittaamaan ja kuvaamaan Archardin. Archard etsii vielä omaa kotiaan. Meiju lähetti Adellesta kuvan; Ja vielä söpistely Archard ennen iltatalliin lähtöä <3

Agilityä

Kuva
Eilen koitti se päivä, kun päästiin Ellen kans pitkän tauon jälkeen hallille, agilitytreeneihin! Päästiin siis vierailemaan ryhmään, jossa ennen treenattiin, koska kaikki eivät olleet paikalla. Ryhmän kokoonpano toki oli muuttunut jonkin verran.  Voi sitä riemua! Elle oli aivan innoissaan, kun pääsi taas tekemään! Toki ohjaaja oli vähintään yhtä innoissaan :) Tekniikkatreeniä aiheena sylkkäri. Ei mitenkään aivan kauhean tuttua mutta Elle teki aivan loistavasti. Ensin tehtiin ihan vain ilman estettä, sitten tehtiin pelkällä siivekkeellä ja sitten esteellä. Tämän jälkeen ihan pientä pätkää, jossa muutama hyppy ja putki. Lopuksi sitten vielä näiden hyppyjen ja putken jälkeen myös kepit. Elle kepittelikin hienosti tauon jälkeen, ensimmäisellä kerralla maassa olleet teipit veivät vain huomion muualle. Mulla oli kamera mukana mutta kai olin liian innoissaan kun en muistanut ketään pyytää kuvaamaan yhtään pätkää.. Ihan viimeiseksi tehtiin vielä puomi muutamaan kertaan ja ihan ongelmitta

Yksi pentu etsii kotia!

Kuva
Lellukan Aito Aarre "Archard" etsii uutta kotia. Edellinen kauppa purettiin aivan pennusta riippumattomista syistä. Archard on todella rohkea, avoin ja energinen, potentiaalinen pentu harrastuskoiraksi! Syntynyt 27.11.2014 isä Caravan Emerico The Evil Devil "Devil" emä Amor'jade Definitely Wild Soul "Elle" Lisätietoja yhdistelmästä Archardin oma sivu Yhteydenotot sähköpostitse kuha.marjo@hotmail.fi 28.1.2015 ~ 9vko, 24cm 28.1.2015 ~ 9vko, 24cm